Kilpailualueen luonnosta

By Markku Sormunen 2018-01-24

Kilpailussa liikutaan noin neljän neliökilometrin maastoalueella. Espoossa suunnistetaan etupäässä Velskolan kylässä, jotkut radat ulottuvat Pakankylään ja Takkulaan asti. Kaikkein pisimmillä radoilla käydään Vihdin puolella Ollilan kylässä. Kilpailukeskuksen lähimaastossa suunnistetaan Espoon seurakuntayhtymän mailla. Suurin osa kilpailualueesta kuuluu kuitenkin v. 1994 perustettuun Nuuksion kansallispuistoon.

An age-old boundary mark in forest (Espoo / Vihti, 20180514)

Ollilan, Takkulan ja Velskolan kylien rajapyykki. Kuva: Raino Lampinen.

Muinaiset maankamaran liikunnat ovat synnyttäneet alueelle pitkänomaisia yleensä etelästä pohjoiseen tai luoteesta kaakkoon suuntautuvia murroslaaksoja. Näissä rikkonainen kallioperä on rapautunut ehjää tehokkaammin. Jäätikkö, sen sulamisvedet ja joet ovat kuljettaneet rapautuneen aineen muuanne ja murroslaaksoihin on syntynyt pitkiä suojuotteja (esimerkiksi Saarijärven ja Urjan välinen Mustakorpi) tai vuonomaisia järviä – esimerkiksi kilpailukeskuksen eteläpuolinen Velskolan Pitkäjärvi (50,8 m mpy) ja luoteisosan Suolikas (77,2 m mpy). Kaiken kaikkiaan kilpailualueella on toistakymmentä järveä tai lampea. Kilpailualueella korkeimmalla sijaitsevat Pieni Majaslampi (97,3 m mpy) ja Iso Majaslampi (92,7 m mpy).

Lake Iso Majaslampi (Nuuksio national park, Espoo, 20180520)

Iso Majaslampi. Kuva: Raino Lampinen

Vuosimiljoonien eroosiota hyvin kestäneet pääasiassa graniitista tai granodioriitista muodostuneet kallioalueet ovat jääneet ympäristöään korkeammalle. Espoon korkein kohta (114,2 m mpy) sijaitsee Majaslampien ja Saarijärven välisessä karussa mäntymetsässä. Kilpailualueen eteläosassa Lippukallio kohoaa Velskolan Pitkäjärven ja Vääräjärven (61,0 m) välisellä kannaksella yli hieman 100 metriin.

Mustavuori, highest point (114,2 m) of Espoo (Nuuksio national park, 20180514)
Espoon korkein kohta. Kuva: Raino Lampinen

Kilpailualueella elää runsaasti valkohäntäpeuroja. Näiden polkuja ja papanamattoja on etenkin alueen eteläosassa varsin tiuhassa. Alueella liikkuu hirviä ja metsäkauriitakin, jopa karhunkin jättämiä jälkiä on joinakin vuosina näkynyt. Liito-oravista on havaintoja monista paikoista. Myllyjärven laskupuron koskessa elää harvinainen virtavesimittari, talvella samoilla paikkeilla voi tavata koskikaran. Keväällä laulujoutsenet ja kurjet levähtävät kartanon lähipelloilla. Kanadanhanhi on asettunut pesimään muutamaan alueen järveen. Joiltakin lammilta voi tavata kaakkurin, Vääräjärvellä voi nähden sääksen kalastamassa.

Aegithalos caudatus, long-tailed tit (Velskola manor, Espoo, 20180416)
Pyrstötiainen Velskolan kartanon pihavaahterassa. Kuva: Raino Lampinen.

Kallioiden päällysmetsät ovat karuja kanervikkoa ja poronjäkälikköä kasvavia helppokulkuisia männiköitä. Rinteet ja alavat maaston osat ovat kuusivaltaista mustikkatyypin metsää. Lehtomaista metsää on hyvin vähän. Parin jyrkänteen juurella kasvaa muutamia pähkinäpensaita, metsälehmuksia tapaa pieninä ryhminä hieman useammasta paikasta.

Dryopteris filix-mas (Dryopteridaceae) (Nuuksio national park, Espoo, 20180514)
Kivikkoalvejuuri. Kuva: Raino Lampinen

Teksti ja kuvat Raino Lampinen

Artikkelikuva: Markku Brummer